12. paiva, su 18.5.2008 Pariisi

Aamu alkaa pesulareissulla kadun toiselle puolen, paikallisetkin ovat jo aikaisin liikkeella. Pesulaan kannattaa varata kirja, silla virikkeita on vahan. Matkaopaskirja varoittaa varkaista ja muutama sellainen ilmeisesti pyorahtaa pesulassa, mutta ihmisia on liikaa joten he joutuvat lahtemaan tyhjin kasin.

Nakematta on Luxembourgin puisto, jonne suuntaan mielellani, tanaan ei tee enaa mieli museoon. Olen talla matkalla tainnut nahda enemman kuvataidetta kuin koko tahan astisen elamani aikana. Vanhan palatsin ymparistoon levittaytyva puisto on viela ilman istutuksia, mutta vihrea keidas on erityisesti lenkkeilijoiden ja tai-ji -harrastajien suosima. Sade yllattaa, mutta tai-ji ja juoksu jatkuvat, suojaudun suuren lehmuksen alle katselemaan aamuvoimistelijoita. Pariisissa kun sade ei koskaan tunnu kestavan varttituntia kauempaa.

Auringon jalleen kurkistaessa pilvien valista jatkan matkaa puiston halki ja lahden kulkemaan johonkin suuntaan, tarkoituksena taas vahan eksya, taka-ajatuksena on sopivan lounaspaikan loytaminen. Paadyn viidennen alueen ulkorajalle ja kavelen jo eraan ravintolan ohi, ravintolassa ei nayta olevan yhtaan turistia, pysahdyn kulman taakse ja lunttaan opaskirjasta muutaman ravintolafraasin ja palaan takaisin kysymaan vapaata poytaa, tietenkin sellainen loytyy. Ravintola on selvasti perheyritys, jossa sukupolvenvaihdos on jo tapahtunut, mutta vanhempi sukupolvi on auttelemassa sunnuntai-lounaan kanssa. Tilaan paivan annoksen: kanaa herkullisessa valkokastikkeessa, papuroykkion kanssa. Lopuksi viela talon leivonnainen, raparperi-omena-marjapiirakka on vieda kielen mennessaan. Ja koko asiointi ranskaksi, olen ylpea itsestani. Tunnelma on ainutlaatuinen, vanhojen herrojen tervehtiessa viela vanhempia kanta-asiakkaitaan, tilaushuutojen ja puheen sorinan sekamelskassa on jotain aitoa.

Hotellia kohti samoillessa paadyn viela keskelle katukirpputoria, joka ilmestyy kuin tyhjasta ja levittaytyy suureksi kotikutoiseksi festivaaliksi lahikaduille.

Iltasella kavaisen viela Notre-Damen katedraalissa, jossa on meneillaan ilmeisesti vesperin vietto, jota on saapunut kunnioittamaan myos kardinaali lasnaolollaan. Upeat ruusuikkunat ovat hakellyttavan suuria.

Harmillista kylla en ehdi teatteriin silla kaikissa ovat matineat jo alkaneet, no jaa tuoreet silmat Lontoon teattereille.

11. paiva, la 17.5.2008 Pariisi

Tanaan on suunnattava Eiffelin torniin. Sorbonnen yliopiston kulmalla nappaan kulma-boulangeriesta uunituoreet croissantit mukaan suorastaan lennokkaalla ranskankielellani ja jatkan matkaa. Kantakaupungissa on lahes mahdotonta eksya, tanaankin oikein yritan, mutta hallinoalueiden ja Seinen vuoksi pysyy koko ajan vahan karryilla siita missa on. Eiffel paasee jopa hieman yllattamaan kun olen ylittamassa puistoa sen lahella ja katson viereeni niin siinahan se rautarakentamisen taidonnayte koko komeudessaan on. Jonot ovat tornin juurella aikamoiset, silla myos Pariisissa on varauduttu terrorismin uhkaan ja turvatarkastuksia tehdaan joka nahtavyyden ja museon ovella. Jonot onneksi hupenevat nopeasti ja paasen vihdoin kiipeamaan, silla kiivettavahan torniin, hissilla ajelu ei tule kuuloonkaan. Ensimmaiset sadat rappuset ovat helposti ohi ja ensimmainen tasanne saavutettu, jo taalta on komeat nakymat. Sitten eteenpain tai siis ylospain nyt alkaa jo tuuli voimistua ja lampotila tuntuu laskevan, mutta toisellekin tasanteelle paasen ilman suurempia ponnistuksia. Kortit on katevaa jattaa tornin postitoimistoon. Suuri pettymys saavuttaa mielen, silla kolmannelle tasolle, eli tornin huipulle paasee vain hissilla, jatan homman sikseen varsinkin kun hissiin on ostettava uusi lippu. Alas tullessa hidastelen ja pysahdyn portaissa, taalla voi tuntea tuulen aiheuttaman huojunnan ja vain tunnelmoin minkalaista olisi ollut kiiveta ylimpaan kerrokseen alkuperaisia kapeita kierreportaita pitkin.

On jo iltapaivan puoli ja suuntaan kohti hotelliani Du Commerce. Lounastan kulman ravintolassa, ranskan kieli on taas hieman hakusessa mutta saan kuitenkin vatsani tayteen. Kavelen viela korttelin ympari ja ostan maailman parhaan rusinapullan tapaisen lahi-patisseriasta.

Tanaan on sattumalta vuotuinen museoiden yo, kuin taiteiden yo, mutta siis museot ovat auki yomyohaan toiset pikkutunneille asti, ja kaikki ilmaisia. Valitsen kohtuullisen laajasta valikoimasta Musee d’Orsayn ja jos jaksaa niin sitten viela Pompidou-keskukseen. Laajassa impressionistinayttelyssa d’Orsayssa kuluu muutama tunti, mutta viela on aikaa kavaista katsomassa nykytaidetta Pompidoussa. Nykytaiteen ja vaikka (uus)klassisen tai impressionistisen taiteen rinnastaminen samana tai perakkaisina paivina on virkistava kokemus: tahan on tultu ja tasta eteenpain, kehyksista on paasty ulos.

10. paiva, pe 16.5.2008 Pariisi

Mona Lisa on nahtava heti aamulla tuoreeltaan, joten kiiruhdan Seinen jokivartta ohi Notre-Damen ja ylitan sen Citen saarelta. Mammuttimuseo, entinen kuninkaiden palatsi ennen Versaillesia, on jalleen vaikuttava naky. Kuten Wienissakin sita ensin ajatteli etta mita tuhlausta, mutta nyttemmin kun rakennukset on otettu julkiseen kayttoon saavat ne jonkinlaisen myonnytyksen. Museon auettua yhdeksan tienoilla liikkeella on jo paljon ihmisia, vaikka jonoja ei juurikaan viela ole. Joissakin asioissa Ranskalaiset ovat hyvinkin kaytannollisia: esimerkiksi Louvren infosta saatavalla havainnollisella kartalla on helppo suunnistaa suoraan kaikkein kuuluisimpien teosten luo, tietenkin museon kaytavat ovat myos taynna viittoja kohti Mona Lisaa. Laukkaan japanilaisturistien seassa kuuluisaa muotokuvaa katsomaan ja onhan se hieno taulu, varsinkin yksinaan omalla seinallaan luodinkestavan lasin takana, samassa huoneessa oleilevat muut teokset jaavat kovin pahasti paitsioon kun turistilaumat juoksevat jo seuraavaan saliin. Itse kiertelen hieman rauhallisemmin, lahes nelja tuntia kuluu ennen kuin nalka alkaa vieda voiton ja on pakko luovuttaa. Hadin tuskin paasin toiseen kerrokseen, museolle olisi varattava useita kayntikertoja, silla itse rakennus on tutustumisen arvoinen, puhumattakaan teoksista.

Tulen ulos pyramidista, joka myos kuvataan Da Vinci -koodin yhtena avainpaikoista, hieno teos ja toimii oivallisesti myos lippuhallina. Kuljen Avenue Champs Elyseeta riemukaarelle ja jaan seuraamaan aukion liikenteen vilinaa, se on kuulemma niin vaarallinen, etteivat useat vakuutusyhtiot korvaa siella tapahtuneita kolareita. Yhtaan tormaysta ei tapahdu, mutta lahella on useasti.

Pariisin Opera Garnieriin tutustuminen kuuluu myos ilmeisesti joka turistin kohteisiin, harmi vain etta nayttamolla on harjoitukset, joten katsomoonkaan ei paasteta uteliaita, pienen kurkistuksen saa kuitenkin aition oven pikkuikkunasta. Talossa on kylla nahtavaa muutenkin, jannittava on erityisesti kellarikerroksen pyorea peilisali, joka on ilmeisesti toiminut valiaikasalonkina. Kavaisen viela Bastillen oopperalla mutta kummassakaan ei vierailuni aikana pyori esityksia, harmi sinansa.

9. paiva, 15.5.2008 VIE-CDG

Jalleen on kaupungin vaihdon vuoro. Iltalennon vuoksi paatan viela kavaista Guy Bourdin -nayttelyssa Kunst Haus Wienissa. Karlskirchen (kaupungin kirkkonahtavyyden) luona tormaan jalleen kuvausryhmaan, mainostahan siella taas kuvataan. Taalla pyorailijoita arvostetaan niin paljon, etta kun kuvausryhman kaapelit ylittavat pyoratien, nostetaan ne jalustojen avulla ilmaan niin ettei matkanteko hairiinny. Musiikkikaupungissa kun ollaan on liikkeella myos erityisen paljon soittimien kanssa kulkevia ihmisia, joten kukaan ei hammasty jos kulkee kadulla suuren konserttiharpun kanssa.

Kunst Haus Wien on hieman etaalla turistikeskustasta, mutta on nakemisen arvoinen pelkastaan arkkitehtuurinsa vuoksi. Itse nayttely on sykahdyttava 60-80-luvuilla muotikuvaajana toimineen Bourdonin tyylissa on jotain samaa kuin Ilmari Kostiaisen kuvissa samoihin aikoihin, mutta rosoisemmalla otteella.

Perinneruoista on maistamatta viela apfelstrudel, jonka jalkeen otan junan lentokentalle. Lennattajana on jalleen Niki ja palvelu kohdallaan, matkanteko on tosin hieman kuoppaista. Lentolukemiseksi taytyy suositella Italo Calvinon Kosmokomiikkaa. Maailmankaikkeutta pohdiskeleva kirja saa uutta ulottuvuutta pilvimuodostelmia katsellessa. Laskeuduttaessa on ihan mahtavaa kun koneemme parkkeeraa sen viimeisen jalustalle nostetun Concorden lahettyville, naen legendaarisen yliaanikoneen ensimmaista kertaa ilmielavana ja toisaalta mieli on haikea siita, ettei se enaa lenna.

Junalipun keskustaan saan tilattua ranskaksi, mutta enempaa neuvoja en kehtaa kysya onneksi kartat ovat selkeita ja kuulutuksista saa selvan. Tiedan oikeastaan vain hotellin osoitteen ja sen milla alueella se sijaitsee niiden avulla kaupungissa on helppo suunnistaa, kaduilla on karttoja, joiden avulla loydan perille. Neljanteen kerrokseen kapuan pienen hotellin kapeampaakin kapeampia portaita, mutta ikkunoista avautuva nakoala aidolle Pariisilaiselle kadulle on kuin suoraan elokuvasta.

8. paiva, ke 14.5.2008 Wien

Aamiaisen haen paikallisesta Lidlista, ennen museoiden aukeamista. Tarjouksessa ovat italialaiset mansikat, joten en voi vastusta kiusausta ja sita paitsi olen oppinut luottamaan italialaisiin ruoka-asioissa. Aurinkoinen aamu museokorttelin pihalla alkaa maukkaasti.

Ensin Kunsthalle Wienin Matthew Barney -nayttelyyn. Brittitaiteilija on niita taiteilijoita jotka ovat tehneet itse piirrostapahtumasta oleellisen osan taideteosta. Esilla on paljon videoita teosten syntytavoista, jotka ovat yhta tarkeita kuin teokset itse. Seinakiipeilemalla ja trampoliinilla pomppimalla entinen urheilija on luonut oman tyylinsa.

Sitten paikalliseen Kiasmaan eli MOMAKiin. Rakennus kiinnittaa huomiota jo ulkonaollaan, tumman harmaa pyoreakulmainen ikkunaton laatikko erottuu huomattavasti ympariston suurimmaksi osaksi jo keskiaikaisilla tyyleilla rakennetuista taloista. Minimalisti-nayttely on otsikoitu liittyen matematiikkaan ja sen avulla aikaan saatuun taiteeseen ja taas paastaan kyselemaan taiteen maarittelemisesta.

Viimeiseksi viela Wienin arkkitehtuurista kertovaan museoon, jossa taas muistaa kuinka vahan aikaa on toisesta maailmansodasta ja sita edeltaneesta natsien valtakaudesta. Vierailevana nayttelyna on Tel Avivin – valkoisen kaupungin arkkitehtuurista kertova nayttely.

Sitten jo spurtti Valtionoopperalle ja jonottamaan kiertokaynnille. Opastuksia jarjestetaan neljalla kielella ja osallistujia onkin useita satoja. Ei ihme etten saanut lippuja, silla selviaa etta ooppera myy kautensa 98-99 prosenttisesti loppuun. Talo on kauniisti koristeltu ja opas kertoo asiantuntevasti historiasta ja naemme niin uudelleen rakennetut valiaikasalongit kuin kurkistamme keisarin salonkiin. Keisarin aikoihin monille hallitsijan nakeminen oli ainoa syy ostaa lippu oopperaan.

Iltasella suuntaan Musikvereinin upeaan Grosse-saliin, joka nayttaa televisiossa huomattavasti suuremmalta. Parhaimpiinsa pukeutuneiden Wienilaismummojen keskella tulee mieleen, etta kyseessa ei voi olla taysin turisteille tarkoitettua huttua. Musiikki onkin korkeatasoista ja ohjelmistossa on tietysti myos Straussia. Musiikki kuulostaa komealta ja salin koristeellisuus ylevoittaa tunnelmaa entisestaan.

7. paiva, 13.5.2008 Wien

Heraan aamulla intoa taynna, eilinen kun oli mennyt pyhaa viettaessa eli Rooman kokemuksia sulatellessa. Pyorahdan lahitienoolla, hosteli on hieman ulkona ydinkeskustasta, mutta kuitenkin museokorttelin tuntumassa. Taalla on joskus panostettu museotoimintaan kunnolla ja rakennettu vanhasta korttelista muutamalla uudisrakennuksella hoystetty museokompleksi, jatan siihen tutustumisen kuitenkin huomiselle ja jatkan kohti valtionoopperaa. Upea vanha rakennus on selvasti yksi keskustan kiintopisteita, esitykset ovat tietenkin loppuunmyytyja.

Taalla tiet ovat leveita, niin leveita etta pyorailijoille on jarjestetty omat kaistat. Toisin kuin Roomassa, taalla kookkaat kulttuurirakennukset on rakennettu valjasti, jolloin niiden mahtavuus paasee oikeuksiinsa. Oopperan viereisesta kojusta on mahdollista ostaa useiden teattereiden lippuja. Oopperalla on myos museo, joka ei ole niin mahtipontinen kuin oopperamuseolta voisi odottaa. Historia kaydaan lapi taiteellisten johtajien kausien mukaan, mm. Herbert von Karajan, joka muistetaan suurena uudistajana. Museon lisaksi samalla lipulla paasee myos ohjatulle kierrokselle itse oopperataloon, jonne siten huomenna.

Keskustaa kierrellessa huomaa, etta ensinnakin arkkitehtuuri on tietenkin huomattavasti paljon nuorempaa kuin edellisessa kaupungissa. Loydan sattumalta Sacher-kahvilan, mutta jatkan kuitenkin matkaa ja eteen tulee pieni leipakauppa, jonka ikkunasta myos loytyy Sacher-torte. palanen mukaan ja Karlskirchen puistoon maistelemaan. Samalla loytyy Musikverein – juuri se jossa kuuluisat uudenvuodenkonsertit pidetaan – nyt alkaa Wien tuntumaan oikealta. Kysyn huomisen konserttiin lippuja, silla onhan sali nahtava, sita paitsi hintahaitari on levea, halvimmat seisomapaikat ovat viisi euroa, otan kuitenkin istumapaikan hattuhyllylta.

Illalliseksi on viela saatava perinneruokaa. Lahitaverna ei peta Wienerschnitzelillaan.

6. päivä, ma 12.5.2008 Wien

Herätessäni yhdeksän tienoilla, ihmettelen kuinka hiljaista tässä kaupungissa onkaan. Rooma herää aamuihinsa kovin äänekkäästi ja lisäksi ikkunoita on pidettävä auki lämpimän ilmaston vuoksi. Ulos lähtiessäni kummastelen kaupungin hiljaisuutta, kadut ovat melkein autiot, kaupat eivät ole auki, alan epäillä pyhäpäivää. Tarkistus kalenterista ja tosiaan, pyhää näyttää, joten kauppaan siis vasta huomenna. Aamiaista olisi silti saatava, auki näyttää olevan vain muutama Italialainen kahvila, kyllä. Olin jo Milanon lentoasemalla viimeisen latten ääressä heittänyt hyvästit Italialaiselle ruoalle, mutta kas ruokalistalta löytyy myös Wieniläinen aamiainen.

Mikään ei ole auki, joten painun pehkuihin potemaan Rooma-ähkyä. Iltasella pyörähdän Staatsoperin luona toteamassa, että he esiintyvät kyllä vapaapäivinäkin. Palatessani hostellille pysähdyn vastapäiseen tavernaan. Tilaan “isoäidin listalta” jotain, ja saan eteen kunnon teutooni-annoksen: possun paistia, kasa hapankaalia ja leipämöykkyjä lihaliemessä, ihan hyvää täytyy myöntää ja nälkä lähtee varmasti.

5. päivä, su 11.5.2008 FCO-MXP-VIE

Matkapäivä. Koneen vaihto jännittää jo aamulatten äärellä. Pyhäpäivänä muulloin kovin kiivas äänimaisema on hieman laantunut. Päätän jatkaa aamiaista vierailemalla paikallisessa supermercatissa. Valikoimat ovat hieman toista luokkaa kuin kotona lähisiwassa. Onnistun leipätiskiltä tilaamaan teurastajannäköiseltä myyjältä Italiaksi kookkaan sämpylän. Harmillista, että elintarvikkeiden kuljettaminen on niin hankalaa, sillä täältä voisi tuoda kaikenlaista mainion maukasta.

Lähden ostamaan lippua junaan asemalta, jälleen päädyn neuvomaan niin matkatavaroiden säilytyksessä kuin lipunostossakin, tosin vajavaisesti koska yhteistä kieltä ei löydy. Pääsen vihdoin ulos mammuttiasemalta ja päätän varustautua matkaan reilulla lounaalla, halpalentoyhtiöiden hoitaessa kuljetuksen. Kinkkupizza kahdella kinkkuviipaleella voi tuntua huijaukselta, mutta kun ne peittävät yli puolet lätyn pinta-alasta ja maistuvat mitä herkullisimmalta ei voi olla kuin tyytyväinen. Tämä oli vielä viimeinen tilaisuus syödä tomaatti-mozarella-salaatti, listalta annosta ei löydy, mutta tietenkin tällaisen perusannoksen saa muutenkin, hyvää oli!

Saavun Leonardo da Vincin mukaan nimetylle kentälle liiankin ajoissa, mutta ehdin kierrellä kentällä ja ymmärrän, miksi Helsinki-Vantaata ylistetään lyhyistä kävelymatkoista, käytävät jatkuvat jatkumistaan kuin modernissa Vatikaanissa ja ilman taidetta.

Lentoni Milanoon on jo taululle tullessaan kymmenen minuuttia myöhässä, no ei se vielä mitään vaihtoaikaa Malpensassa on sentään reilu tunti. Lento lähtee kuitenkin ajallaan ja täytyy kyllä antaa Air One -lentoyhtiölle pisteet mukavasta matkasta. Alle tunnin lennollakin tarjoillaan sentään kahvit ja limpparit ja lisäksi vielä Italialaisia mainioita naposteltavia, eikös tämän pitänyt olla halpalentoyhtiö… Ilmeisesti Lufthansan tyttärenä yhtiöön on yhdistynyt italialaisten ja saksalaisten parhaat puolet.

Milanossa lähes juoksen seuraavalle lähtöportille sillä check-in-aika on jo varmasti umpeutunut, virkailija kirjoittaa minulle tyynesti käsin boarding cardin, ja ehdin vielä viimeiselle lattelle. Niki Laudan nimellä ja kasvoilla myyvä Niki-lentoyhtiö tarjoaa kahvin/teen lisäksi vielä kolmioleivät, toisissa yhtiöissä on ymmärretty mistä matkustusmukavuus syntyy, toisin kuin siinä toisessa kotimaisessa. Halpis imagoa luo vain lentoemäntien farkkukankaasta tehdyt asut. Halpalentoyhtiöiden hyvä puoli on myös, että ne lentävät huomattavan uudella kalustolla, Airbusin A320-sarjan matkustusmukavuus on aivan toista kuin vanhoissa MD-80/90-koneissa. Ei voi muuta kuin suositella suurella lämmöllä.

Wienin kentällä on sunnuntainakin turisti-info auki ja saan hyvät neuvot hostelliin pääsemiseksi, helppoa kuin mikä. Hostelli on lähes luksus-luokkaa verrattuna Rooman vastaavaan, vaikkakin sisäänkäynti on ison remontin vuoksi paketissa. Uni tulee upouudessa sängyssä helposti.

4. päivä, la 10.5.2008 Rooma

Aamulla vihdoin pääsin sisälle Colosseumiin, hiukan kyllä hymyilytti kävellessäni ohi satojen metrien jonojen eilispäivän lipullani. Roomassa on taidettu aina pitää kaarista, sillä historialliset kohteet ovat täynnä kaaria suuntaan jos toiseenkin, myöskään teissä ei ole kaarteissa pihtailtu, kovin montaa suoraa tietä ei kaupungista nimittäin löydä ja se tekee suunnistamisesta erityisen haasteellista. Palataanpa takaisin tähän soikionmuotoiseen näytöspaikkaan, se hämmästzttään jälleen suuruudellaan, ja että siitä on jäljellä vielä noinkin paljon. Täälläkin lojuu marmoria ympäriinsä, jossain muualla ne olisi varmaan tarkkaan lajiteltu ja laitettu lasin taakse, mutta täällä jäänteitä vain on niin paljon, ettei ehkä kannata nähdä vaivaa. Kyseessä taitaa olla myös Italialainen tunnelma ja mielenlaatu tai sitten perinteisestä rahasta. On toisaalta hauskaa päästä esineisiin käsiksi, voi istahtaa ikivanhalle, kauniille kappaleelle kaiken historian keskelle. Myös Colosseumille on joku paaveista tuonut ristin, nimittäessään paikan samalla pyhäksi, tästä innostuneena päätän vielä lähteä vilkaisemaan Pietarin kirkkoa.

Ennen Vatikaania täytyy syödä. Ensimmäisenä vastaan tuleva trattoria, tarjoaa listallaan myös erikoisuuksia, tietenkin lista on vain Italiaksi, mutta tilaan listalta kuitenkin jotain alkupalahintaista. Annos on bruschetta, eikä mikä tahansa vaan leivän päällä on paahdettu kokonainen artisokan sydän, harmi vain, että kameran akku on lopussa sillä annos olisi todellakin kuvaamisen arvoinen.

Colosseumin lähellä sijaitseva Teatro Colosseo on rankan remontin kourissa, joten täytyy etsiä joku muu esitys illalle. Hyppään metroon joka kiidättää Vatikaanin lähistölle. Turvatarkastus jono on jälleen reippaan pituinen, mutta liikkuu onneksi nopeasti. Kirkko on järkyttävän suuri, sen kokoa ei ulkopuolelta oikein hahmota. Kiertäessäni kirkkoa huomaan, että se on enemmänkin paavien hautakammio. Huippukokemus on kapuaminen kirkon kupoliin, portaita on satoja. Kupolin sisäpuolella pääsee todella lähelle kattofreskoja ja samalla näkee minkälaisissa työolosuhteissa taidetta on tuolloin syntynyt, myös kirkon korkeudesta saa toisenlaisen kokemuksen, tiheän verkkoaidan takanakin alkaa melkein pyörryttämään. Vielä kun kiipeää muutamat rappuset aukeavat mahtavat näkymät joka puolelle yli Rooman, toisaalta myös Vatikaanin äärimmäisen huolella hoidetuille sisäpihoille.

Ensimmäisenä päivänä sain sattumalta käsiini La Republica -sanomalehden NYT-tyyppisen liitteen, josta olemattomalla Italian taidollani tavasin muutaman mielenkintoiselta näyttävän esityksen ajat ja paikat. Tänään olisi Auditorium della Musicassa tarjolla jokin nykytanssiesitys, sinne siis. Paikka oli ulkona turistikartalta, mutta mainos ilmoitti että raitiovaunu kaksi vie sinne, joten seurasin raiteita ja löydettyäni paikalle, päädyn myös kuuntelemaan klassisen musiikin -konserttia. Ohjelmassa oli mm. Kubrickin elokuvasta 2001: Space Odyssey tutuksi tullut tunnari, kyllä sinfoniaorkesteri soi komeasti.

Tanssiesitys oli rakennettu teatteristudioon ja antoi odottaa itseään yli puoli tuntia. Esitys on enemmänkin performanssi ja tuntuu jakavan yleisön mielipiteitä kovin jyrkästi, toiset – allekirjoittanut mukaan lukien – lähtivät heti taputusten alkaessa ulos salista, toisten jäädessä hihkumaan ja bravoota huutamaan. Ehkä hieman harmitti myös, että salissa ei ollut penkkejä ja näkyvyys sen vuoksi huonohko.

Auditoriumin edessä oli sattumalta bussi, joka ilmoitti menevänsä suoraan Terminin-asemalle, siis ihan lähelle hostelliani, loistavaa ajattelin. Hyppäsin bussiin ja kysyin kuljettajalta lippua hän ilmoittaa ettei myy niitä, tivaan sitten, että tietääkö hän mistä lipun voisi ostaa, mutta hän hieman kohautellen hartioitaan saa sanotuksi: “bar” ja osoittaa läheiseen baariin. Juoksen baariin, jossa ei todellakaan kukaan tiedä mitään lippujen myynnistä, onneksi yksi työntekijöistä suostuu myymään yhden omista lipuistaan ja vuolaasti kiitellen pääsen matkaan.

3. pàiva, pe 9.5.2008 Rooma

Eilinen pitkà pàivà vàsytti sen verran, ettà pààsin liikkeelle vasta yhdeksàn tienoilla aamiaiselle. Tàytyy sanoa, ettà: Kyllà, juon kahvia  ja ihan pidànkin siità, kunhan se on italialaista, siis Italiassa keitettyà. Eilisiltana pààtin juodan nopean kahvin ennen esityksen alkua, siltà varalta ettà esitys olisi pitkà varsinkin kun alkamisaika oli vasta yhdeksàltà. Kahvi jonka sain eteeni oli parasta, jota olen koskaan juonut, voimakasta mutta pehmeàà. Aamiaisella luonnollinen vaihtoehto oli cafe latte, jàlleen oikeaa ja hyvàà.

Làhikaupoissa pyòràhdettyàni jàin làhi-trattoriaan lounastamaan gnocchit neljàllà juustolla. Hyvàà, mutta gnoccheihin vain kyllàstyy nopeasti. Perunaiset mykyt ovat helppoa syòtàvàà ja kastikkeessa maistuvat eri juustot vievàt kielen mennessààn.

Lounaan jàlkeen làhdin etsiskelemààn Colosseumia, oikeastaan sità ei juurikaan tarvitse etsiskellà, turistilaumojen seuraaminen riittàà. Jonot ovat aikamoiset, mutta kuten Mondon opas neuvoo lippu kannattaa ostaa iltapàivàllà Palatino-kukkulan sisàànkàynniltà, jossa jonoja ei ole enàà nimeksikààn ja samalla lipulla pààsee seuraavana pàivànà myòs Colosseumiin suoraan jonojen ohi. Joten suuntasin Palatinolle. Kukkula on kuin vihreà saareke keskellà vilkàsta Roomaa, vieressà kulkee vilkkaasti liikennòity tie, mutta kukkulalla on rauhallista. Siellà tààllà lojuu pylvààn kappaleita, jotenkin niin italialaista. Istahdan sitten itsekin yhdelle muutama tuhat vuotta sitten veistetylle kivenkappaleelle ihmettelemààn.

Forum Romanumilta kàvàisen vielà heittàmàssà suomalaisen viisisenttisen Fontana di Treviin suihkulàhteeseen, onhan tànne pààstàvà vielà takaisin. Espanjalaiset portaat ovat myòs sopivasti matkalla teatterille.