Aamulla vihdoin pääsin sisälle Colosseumiin, hiukan kyllä hymyilytti kävellessäni ohi satojen metrien jonojen eilispäivän lipullani. Roomassa on taidettu aina pitää kaarista, sillä historialliset kohteet ovat täynnä kaaria suuntaan jos toiseenkin, myöskään teissä ei ole kaarteissa pihtailtu, kovin montaa suoraa tietä ei kaupungista nimittäin löydä ja se tekee suunnistamisesta erityisen haasteellista. Palataanpa takaisin tähän soikionmuotoiseen näytöspaikkaan, se hämmästzttään jälleen suuruudellaan, ja että siitä on jäljellä vielä noinkin paljon. Täälläkin lojuu marmoria ympäriinsä, jossain muualla ne olisi varmaan tarkkaan lajiteltu ja laitettu lasin taakse, mutta täällä jäänteitä vain on niin paljon, ettei ehkä kannata nähdä vaivaa. Kyseessä taitaa olla myös Italialainen tunnelma ja mielenlaatu tai sitten perinteisestä rahasta. On toisaalta hauskaa päästä esineisiin käsiksi, voi istahtaa ikivanhalle, kauniille kappaleelle kaiken historian keskelle. Myös Colosseumille on joku paaveista tuonut ristin, nimittäessään paikan samalla pyhäksi, tästä innostuneena päätän vielä lähteä vilkaisemaan Pietarin kirkkoa.
Ennen Vatikaania täytyy syödä. Ensimmäisenä vastaan tuleva trattoria, tarjoaa listallaan myös erikoisuuksia, tietenkin lista on vain Italiaksi, mutta tilaan listalta kuitenkin jotain alkupalahintaista. Annos on bruschetta, eikä mikä tahansa vaan leivän päällä on paahdettu kokonainen artisokan sydän, harmi vain, että kameran akku on lopussa sillä annos olisi todellakin kuvaamisen arvoinen.
Colosseumin lähellä sijaitseva Teatro Colosseo on rankan remontin kourissa, joten täytyy etsiä joku muu esitys illalle. Hyppään metroon joka kiidättää Vatikaanin lähistölle. Turvatarkastus jono on jälleen reippaan pituinen, mutta liikkuu onneksi nopeasti. Kirkko on järkyttävän suuri, sen kokoa ei ulkopuolelta oikein hahmota. Kiertäessäni kirkkoa huomaan, että se on enemmänkin paavien hautakammio. Huippukokemus on kapuaminen kirkon kupoliin, portaita on satoja. Kupolin sisäpuolella pääsee todella lähelle kattofreskoja ja samalla näkee minkälaisissa työolosuhteissa taidetta on tuolloin syntynyt, myös kirkon korkeudesta saa toisenlaisen kokemuksen, tiheän verkkoaidan takanakin alkaa melkein pyörryttämään. Vielä kun kiipeää muutamat rappuset aukeavat mahtavat näkymät joka puolelle yli Rooman, toisaalta myös Vatikaanin äärimmäisen huolella hoidetuille sisäpihoille.
Ensimmäisenä päivänä sain sattumalta käsiini La Republica -sanomalehden NYT-tyyppisen liitteen, josta olemattomalla Italian taidollani tavasin muutaman mielenkintoiselta näyttävän esityksen ajat ja paikat. Tänään olisi Auditorium della Musicassa tarjolla jokin nykytanssiesitys, sinne siis. Paikka oli ulkona turistikartalta, mutta mainos ilmoitti että raitiovaunu kaksi vie sinne, joten seurasin raiteita ja löydettyäni paikalle, päädyn myös kuuntelemaan klassisen musiikin -konserttia. Ohjelmassa oli mm. Kubrickin elokuvasta 2001: Space Odyssey tutuksi tullut tunnari, kyllä sinfoniaorkesteri soi komeasti.
Tanssiesitys oli rakennettu teatteristudioon ja antoi odottaa itseään yli puoli tuntia. Esitys on enemmänkin performanssi ja tuntuu jakavan yleisön mielipiteitä kovin jyrkästi, toiset – allekirjoittanut mukaan lukien – lähtivät heti taputusten alkaessa ulos salista, toisten jäädessä hihkumaan ja bravoota huutamaan. Ehkä hieman harmitti myös, että salissa ei ollut penkkejä ja näkyvyys sen vuoksi huonohko.
Auditoriumin edessä oli sattumalta bussi, joka ilmoitti menevänsä suoraan Terminin-asemalle, siis ihan lähelle hostelliani, loistavaa ajattelin. Hyppäsin bussiin ja kysyin kuljettajalta lippua hän ilmoittaa ettei myy niitä, tivaan sitten, että tietääkö hän mistä lipun voisi ostaa, mutta hän hieman kohautellen hartioitaan saa sanotuksi: “bar” ja osoittaa läheiseen baariin. Juoksen baariin, jossa ei todellakaan kukaan tiedä mitään lippujen myynnistä, onneksi yksi työntekijöistä suostuu myymään yhden omista lipuistaan ja vuolaasti kiitellen pääsen matkaan.
0 responses tähän mennessä ↓
Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.